BAND

etusivukuva2.png

Manhattan Fall

Eemeli Puhakka basso, Teemu Simonen kitara, Petri Havukainen kitara, Juliana Vehviläinen laulu, Simo Kettunen rummut, Olli Rytkönen koskettimet & taustalaulu

Historiaa

Manhattan Fall on menevää pop/rock musiikkia soittava yhtye Joensuusta. Se perustettiin keväällä 2009. Manhattanin parhaita hetkiä ovat ehdottomasti olleet Haloo Helsingin lämppääminen, konserttikiertue Joensuun kaupunginorkesterin kanssa sekä Alppipuiston keikka, jota seurasi tuhatpäinen yleisö. Lisäksi keikkoja on ollut nuokkareilla, Carelia -salissa, baareissa, kahviloissa, lukiolaisbileissä, Screamissa, Kellarissa sekä pienillä festareilla.

Mistä meidät sitten tunnistaa? No ehdottomasti värikkäästä asenteesta koko tähän touhuun sekä hyvästä fiiliksestä. Ollaan POP ja pirun ylpeitä siitä! 

Ensimmäinen kerta - eli ensimmäinen keikkamme - oli nuorisokahvila Screamissa huhtikuussa 2009. Keikka oli lyhyt, vain kolme biisiä. Manhattanin virallinen perustamispäivä on 24. toukokuuta 2009. Tuolloin nykyisen kokoonpanomme rumpali Simo Kettunen astui kuvioihin.

Nimen tarina

Nimensä bändi sai varsin perinteisellä tavalla. Istuimme treenikämppämme sohvalla käsissämme pitkä lista erilaisia sanoja. Niistä me yksi kerrallaan ruksailimme pois ehdotuksia, kunnes lopulta jäljelle jäi vain sanat Manhattan ja Fall. Emme osanneet päättää kumman valitsisimme, joten otimme molemmat. Manhattan Fall.

Julkaisut

Syksyllä 2009 kävimme äänittämässä Gurujen studiossa omakustanteet All-White Star ja Drastic. Molemmat demobiisimme ovat osa "Presents" EP:tä, joka sisältää neljä oman tuotannon kappaletta. Demojen äänityksestä sekä tuottamisesta vastaa Rauno Paananen.

Alla kaksi biisiä uudelta Presents -albumiltamme.


All-White Star - Manhattan Fall

 

säv. Olli Rytkönen, san. Juliana Vehviläinen

Drastic - Manhattan Fall

 

säv. Olli Rytkönen, san. Juliana Vehviläinen

Kaksi ensimmäistä demobiisiämme julkaistiin 15. syyskuuta. Hetki sen jälkeen saimme tiedon, että pääsimme mukaan Joensuun kaupunginorkesterin Freedom Reloaded hankkeesseen. Projektin siivittämänä saimme esittää uusia omia biisejämme kaupunginorkesterin säestämänä täysille Carelia-saleille. Se oli uskomaton tapa juhlistaa ensimmäisiä omia biisejämme! Feedom Reloaded oli upea kokemus, josta haluammekin kiittää kapellimestari Krzysztof Dobosiewiczta, upeita muusikoita sekä kaikkia mukana olleita. Vastaa saa liian harva kokea. Kiitos.

Bändikisat

Pääsimme jatkoon Lionsin järjestämässä bändikisassa 2010 niin alue- kuin välikarsinnoissakin. Finaali järjestettiin Verkatehtaan Vanaja -salissa 11. kesäkuuta. Voittoa kisasta ei tullut, mutta yleisöäänestyksen voittajiksi päädyimme!

Bändi on saavuttanut myös yllättävää menestystä Sisulla stagelle -kilpilussa. Voitimme kyseisessä nettiäänestyksessä yli 4600 äänellä! Pääpalkintona pääsimme esiintymään huikealle keikalle Alppipuiston Kansanjuhlaan 10. heinääkuuta tuhatpäiselle yleisölle.